Silmäleikkaus.com — Kokemuksia näön parantamisesta.

Silmäleikkaus on vaativa toimenpide

Suomessa silmäleikkauksia on tehty vuosien ajan. Esimerkiksi ampumahiihtäjä (englanniksi biathlete) Kaisa-Leena Mäkäräinen on parantanut silmiensä näkökykyä menestyäkseen paremmin uransa toisen tärkeimmän osa-alueen, tarkkuusammunnan, saralla. Näkeminen on tärkeää toki meille muillekin: kännykän käyttäminen, lehden lukeminen, kaupassa hintalappujen näkeminen, samoin kuin netticasinolle liittyminen on hankalaa mikäli näkökyky reistaa.

Onnistumisprosentti silmäleikkauksissa on lähellä 100:aa prosenttia. Riskejä toki liittyy silmäleikkauksiinkin, sillä silmät ovat erittäin tärkeä aisti ja ne vioittuvat helposti. Laserleikkauksissa komplikaatioiden todennäköisyys on vain promillen luokkaa. Pahimmillaan seurauksena voi olla tulehduksia, epänormaalia arpeutumista tai sarveiskalvon rakenteen pettäminen. Käytännössä kuitenkin, kuten esimerkiksi Iltalehti kattavassa silmäkirurgin kanssa tekemässään haastattelussa lokakuussa 2012 kävi ilmi, silmäleikkaus on turvallisempi kokemus kuin liikenteessä liikkuminen.

Tällä hetkellä eniten kiinnostusta ovat saaneet yritysten Helsingin Yksityinen Silmäsairaala, Espoon Yksityinen Silmäsairaala, Vantaan Yksityinen Silmäsairaala, Medilaser Kotka, Silmäsairaala Helsinki, Tampereen Yksityinen Silmäsairaala, Eiran sairaala, Medilaser Pori, Lauttasaaren Silmälääkärikeskus ja Terveystalo Kamppi esittelysivut.

Tärkeää silmäleikkausten kustannuksista: Kela voi korvata osan leikkausten kustannuksista, kuten kontrollikäynnin tai topografian osan tietyn korvaustaksan mukaan.

NimiPaikkakuntaEsitutkimusTakuuArvosana
Diacor Ruoholahti
Porkkalankatu 22 C, 00180 Helsinki
Helsinki255 €lääketieteellisin perustein tarkentava toimenpide veloituksetta, jos ensimmäisen leikkauksen jälkeen ei saavutettu tavoiteltua lopputulosta
Eiran sairaala
Laivurinkatu 29, 00150 Helsinki
Helsinki0€uusintaleikkaus aikaisintaan vuoden kuluttua ensimmäisestä, se on maksuton
Espoon Yksityinen Silmäsairaala
Leppävaarankatu 5 B, 02600 Espoo
Espoosilmälääkärin esitutkimus 200 €, hoitoarvio maksutontarvittaessa Femtolasik-hienosäätö sarveiskalvolle on maksuton 2 vuoden sisällä linssileikkauksesta
Helsingin Yksityinen Silmäsairaala
Keskuskatu 6 E, 00100 Helsinki
Helsinkihoitoarvio on maksuton, silmälääkärin esitutkimus 200 €tarvittava lasertarkennus Femtolasik-menetelmällä on maksuton 2 vuoden sisällä linssileikkauksesta
KSA Helsinki
Mannerheimintie 12B, 00100 Helsinki
Helsinki75 €tarvittaessa tarkentava silmäleikkaus 5 vuoden aikana leikkauksesta ilmaiseksi
Laser-Porus
Kauppurienkatu 9, 90100 Oulu
Oulu194 €mikäli tavoitteesta on jääty merkittävästi, uusintaleikkaus on ilmainen vuoden sisällä leikkauksesta
Laservisioon, Suomen tutkimusklinikka
Albert Petreliuksen katu 3, 01370 Vantaa
Helsinki40 €, maksu vain käteisellä2 vuoden hoitotakuu: uusintaleikkaus on, mikäli silmien tavoitearvoa ei saavutettu, ilmainen 2 vuoden ajan leikkauksesta
Lauttasaaren Silmälääkärikeskus
Lauttasaarentie 5, 00200 Helsinki
Helsinki255 €tarkentava toimenpide voidaan tehdä vuoden kuluessa ensimmäisestä leikkauksesta ilmaiseksi
Medilaser Espoo
Piispansilta 9A, 02230 Espoo
Espoo80€ + 16€ toimistomaksuuusintaleikkaus alle vuoden sisällä leikkauksesta on maksuton
Medilaser Hämeenlinna
Linnankatu 9, 13100 Hämeenlinna
Hämeenlinna80€ + 16€ toimistomaksuuusintaleikkaus alle vuoden sisällä leikkauksesta on maksuton
Medilaser Jyväskylä
Kalevankatu 4, 40100 Jyväskylä
Jyväskylä80€ + 16€ toimistomaksuuusintaleikkaus alle vuoden sisällä leikkauksesta on maksuton
Medilaser Kotka
Kotkankatu 11, 48100 Kotka
Kotka80€ + 16€ toimistomaksuuusintaleikkaus alle vuoden sisällä leikkauksesta on maksuton
Medilaser Kuopio
Koljonniemenkatu 2, 70100 Kuopio
Kuopio80€ + 16€ toimistomaksuuusintaleikkaus alle vuoden sisällä leikkauksesta on maksuton
Medilaser Lahti
Vuorikatu 23, 15110 Lahti
Lahti80€ + 16€ toimistomaksuuusintaleikkaus alle vuoden sisällä leikkauksesta on maksuton
Medilaser Pori
Valtakatu 4 a, 28100 Pori
Pori80€ + 16€ toimistomaksuuusintaleikkaus alle vuoden sisällä leikkauksesta on maksuton
Medilaser Seinäjoki
Kalevankatu 4, 60100 Seinäjoki
Seinäjoki80€ + 16€ toimistomaksuuusintaleikkaus alle vuoden sisällä leikkauksesta on maksuton
Medilaser Tampere
Hämeenkatu 16, 33200 Tampere
Tampere80€ + 16€ toimistomaksuuusintaleikkaus alle vuoden sisällä leikkauksesta on maksuton
Medilaser Turku
Läntinen Pitkäkatu 13, 20100 Turku
Turku80€ + 16€ toimistomaksuuusintaleikkaus alle vuoden sisällä leikkauksesta on maksuton
Medilaser Vaasa
Hovioikeudenpuistikko 23, 65100 Vaasa
Vaasa80€ + 16€ toimistomaksu 
Medilaser Vantaa
Peltolantie 5 B, 01300 Vantaa
Vantaa80€ + 16€ toimistomaksuuusintaleikkaus alle vuoden sisällä leikkauksesta on maksuton
Mehiläinen Jyväskylä
Kauppakatu 35, 40100 Jyväskylä
Jyväskylä250 €mikäli tavoitearvoa ei ole saavutettu, uusintaleikkaus on ilmainen vuoden sisällä leikkauksesta
Mehiläinen Oulu
Kauppurienkatu 27-29, 90100 Oulu
Oulu194 €mikäli tavoitteesta on jääty merkittävästi, uusintaleikkaus on ilmainen vuoden sisällä leikkauksesta
Mehiläinen Vaasa
Raastuvankatu 13, 65100 Vaasa
Vaasa260€mikäli tavoitearvosta on jääty yli +/- 1.0 D, uusintaleikkaus on maksuton vuoden ajan
Mehiläinen Ympyrätalo
Siltasaarenkatu 18, 00530 Helsinki
Helsinki205 €yhden vuoden leikkaustakuu muissa kuin PRK-leikkauksissa, takuu kattaa uusintaleikkauksen kustannukset
Porin Silmäkirurgia
Valtakatu 4 A, 28100 Pori
Pori0€ 
Silmäasema Joensuu (Kauppakatu)
Kauppakatu 23 b, 80100 Joensuu
Joensuu200–280 €sarveiskalvolle tehtävä Femtolasik-toimenpide linssileikkauksen jälkeen on maksuton 2 vuoden sisällä leikkauksesta
Silmäasema Joensuu (Prisma)
Voimatie 2, 80100 Joensuu
Joensuu  
Silmäsairaala Espoo
Leppävaarankatu 5 B, 02600 Espoo
Espoosilmälääkärin esitutkimus 200 €, joskin hoitoarvio on maksutonsarveiskalvolle tehtävä Femtolasik-toimenpide linssileikkauksen jälkeen on maksuton 2 vuoden sisällä leikkauksesta
Silmäsairaala Helsinki
Keskuskatu 6 E, 00100 Helsinki
Helsinki200–280 €sarveiskalvolle tehtävä Femtolasik-toimenpide linssileikkauksen jälkeen on maksuton 2 vuoden sisällä leikkauksesta
Silmäsairaala Joensuu
Kauppakatu 23 , 80100 Joensuu
Lappeenranta250 €uusintaleikkaus on ilmainen vuoden ajan leikkauksesta, mikäli tavoitearvio ei saavutettu
Silmäsairaala Kouvola
Kauppalankatu 5 A 8, 45100 Kouvola
Kouvola200–280 €sarveiskalvolle tehtävä Femtolasik-toimenpide linssileikkauksen jälkeen on maksuton 2 vuoden sisällä leikkauksesta
Silmäsairaala Kuopio
Kauppakatu 39, 70100 Kuopio
Kuopio200–280 €sarveiskalvolle tehtävä Femtolasik-toimenpide linssileikkauksen jälkeen on maksuton 2 vuoden sisällä leikkauksesta
Silmäsairaala Rovaniemi
Rovakatu 29, 96200 Rovaniemi
Rovaniemi200–280 €sarveiskalvolle tehtävä Femtolasik-toimenpide linssileikkauksen jälkeen on maksuton 2 vuoden sisällä leikkauksesta
Silmäsairaala Turku
Yliopistonkatu 27, 20100 Turku
Turkuhoitoarvio: 0€, silmälääkärin esitutkimus: 180–250€sarveiskalvolle tehtävä Femtolasik-toimenpide linssileikkauksen jälkeen on maksuton 2 vuoden sisällä leikkauksesta
Silmäsairaala Vantaa
Jönsaksentie 6 A, 01600 Vantaa
Vantaa200–280 €, joskin hoitoarvio maksutonlasertarkennus sarveiskalvolle Femtolasik-toimenpiteellä on maksuton 2 vuoden sisällä linssileikkauksesta
Tampereen Yksityinen Silmäsairaala
Hämeenkatu 6, 33100 Tampere
Tampere195 €sarveiskalvolle tehtävä Femtolasik-toimenpide linssileikkauksen jälkeen on maksuton 2 vuoden sisällä leikkauksesta
Terveystalo Kamppi
Jaakonkatu 3, 00100 Helsinki
Helsinki189 €, kaihileikkauksessa 109 € ja 14 € poliklinikkamaksu 
Turun Silmäexpertit
Brahenkatu 13 A, 20100 Turku
Turku312 €excimer-laserin kohdalla tyytyväisyystakuu
Vantaan Yksityinen Silmäsairaala
Jönsaksentie 6 A, 01600 Vantaa
Vantaasilmälääkärin esitutkimus 200 €, hoitoarvio ilmainensarveiskalvolle tehtävä Femtolasik-hienosäätö on maksuton 2 vuoden sisällä linssileikkauksesta

© Silmäleikkaus.com 2024
Hakemiston tekijä ei vastaa hakemistossa esitettyjen tietojen oikeellisuudesta, joskin pyrkii pitämään hakemistossa julkaistut tiedot mahdollisimman virheettöminä. Voit halutessasi vinkata muuttuneista tiedoista käyttämällä tätä lomaketta.
Tämä nettisivusto (Silmäleikkaus.com) käyttää evästeitä (engl. cookies) analysoidakseen kävijäliikennettä ja kohdistaakseen mainontaa. Evästetietoja saatetaan käyttää kävijäseurantaohjelmassa ja mainontaohjelmassa. Käyttämällä tätä nettisivustoa hyväksyt evästeiden tallentamisen ja käytön.